ADHD-Töihin, töihin, töihin

Mitä haluan tehdä isona? Mitä voin tehdä isona? Mihin sovellun?

Nämä olivat kysymykset yläasteella, joita piti pohtia, jotta tietää mihin lähtee kun peruskoulu on ohi. Opon kanssa niitä silloin pohdittiin yhdessä. Lukio ei ollut vaihtoehto, koska eihän nyt näillä arvosanoilla ja tällä päällä sinne pääse saati sieltä pois.

Ammatteja joihin olisin halunnut olivat mm. parturi kampaaja, eläinlääkäri tai joku muu eläimiin liittyvä ammatti sekä perhepäivähoitaja. Opon kanssa sitten puhuttiin siitä ettei ole mahdollisuutta noihin ammatteihin mennä, koska en halunnut lukioon kun pelkäsin sitä. Sekä olin allerginen eläimille ja mahdollisesti myös aineille joita parturi-kampaajat käyttävät. 

Päädyin sitten lähihoitajaksi, koska sitä kautta pystyin opiskelemaan lastenhoito alaa, ja olisin sitten valmistumisen jälkeen voinut perustaa oman perhepäivähoidon. Tässä myös vaikutti se, että opintojen jälkeen pääsisin heti aloittamaan työt. Eikä enää ikinä tarvitsisi opiskella. Eihän se ollut minun pala kakkua koskaan.

Perhepäivä hoito oli siis haaveeni, koska minulla oli maailman paras perhepäivähoitaja. Vaikka en kamalan paljon muista lapsuudestani, hoitajia, opettajia tms. Hänet muistan kyllä. Halusin olla kuin hän. Kävin mm. kaksi tet-päivää hänen luonaan. 

Lähihoitaja koulussakin, joissain aineissa oli vaikeuksia ja niihin ehdotettiin sitten T1-tason kokeita. Eli se olisi helpotettu koe ja sen korkeampaa arvosanaa ei edes olisi mahdollista saada. En siihen kuitenkaan suostunut. 

Valmistuin ja tein töitä päiväkodeissa keikkaluontoisesti vuoden verran. Aloin kyllästyä tähän keikkailuun ja siihen, että koskaan ei ollut varmuutta mihin menet töihin ja milloin. Oman perhehoidon perustaminen ei ollut mahdollista tässä kohtaa. 

Ystäväni oli töissä kehitysvammaisten palveluasuntolassa. Pääsin sinne kesätöihin, koska johonkin oli mentävä. Pelkäsin ja ajattelin että siitä ei tule mitään ja kesätyöt varmasti jäävät kesken. Enhän ollut koskaan tehnyt töitä kehitysvammaisten kanssa kuin muutaman viikon kouluaikana harjoittelussa. No hyvinhän siellä meni ja tykästyinkin työhön, asukkaisiin ja työn haastavuuteen. Mietin kesätyön aikana, että mihin sitä sitten menisi kun työt loppuu.

Kunnes mol ilmoitti vakituisesta työstä kehitysvammaisen lasten yksikössä. Tässähn yhdistyisi lasten ja kehitysvammaisten kanssa tehtävä työ. Täydellistä! Hain töihin sinne, mutta en saanut paikkaa. Kuitenkin saman työnantajan toisesta yksiköstä tarjottiin pidempi sijaisuus, otin sen. Opiskelin työn ohessa myös lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinnon, toiveissa päästä lasten ja nuorten yksikköön. Pääsin sinne aina välill tekemään joitakin vuoroja. N.5 vuotta tein ainoastaan sijaisuuksia sijaisuuksien perään. Välillä kävin muuallakin töissä. Sekin jo hieman alkoi kyllästyttää. Okei siihen vaikutti mm. se että he halusivat ihmisen, joka sitoutuu työpaikkaan ja minä olin sieltä lähtenyt muualle n. kolme kertaa. Mutta lähdin koska en saanut vakituista työpaikkaa. Palasin aina koska tykkäsin olla siellä töissä.

Lopulta tuli niin paljon muutoksia ihmispuolelle kaikkiin lakeihin ja määräyksiin, jossa ei mielestäni ollut mitään järkeä. Muutokset olivat toisaalta hyviä, mutta ne todella vaikeuttivat ja välillä tekivät meidän työmme toteuttamisen mahdottomaksi. Välillä tilanteet olivat vaarallisia, mutta meillä oli vähäiset keinot puuttua tilanteisiin. Päätin että nyt on alan vaihdon aika.

Siitä alkoi uusi tarina työuralla...