ADHD-Lemmikit, on ne niin ihania ja rakkaita.

Kyllä! Onhan ne. Lemmikeistä on moneksi. Seuraa ei puutu, eikä yksinäisiä hetkiä ole koskaan. Lämpöä saa varmasti ilman, että sitä tarvitsee pyytää. Hellyyttäviä hetkiä on riittävästi. Silloin kun on inhottava olla ja surullinen, saa niiltä lohdutusta. Kaiken sen lämmön ja rakkauden lisäksi on niistä myös paljon harmia sekä surua. Hermoja raastavaa ja vaikeita hetkiä. Kuitenkin loppupeleissä en vaihtaisi mitään pois.

Ensimmäinen lemmikkini on kissa (Täplä). Olin juuri eronnut silloisesta kumppanistani ja yksi ystävistäni kertoi, että hänellä on tuttu joka joutuu luopumaan kissastaan. Noh pidemmittä puheitta hoidettiin asiat ja Täplä asui luonani. Nyt Täplä on melkein kymmenen vuotias, ja tullessaan se oli hieman alle 2 vuotias. Täplä on hyvin röyhkeä kissa. Varastaa ruoat kattiloista ja vaikka suoraan lautaselta nenän edestä, jos et ole tarpeeksi varuillasi. Täplä on leikkisä, ja hyvin dominoiva. 

Toinen lemmikkini on kissa (Siru). Siru muutti luokseni, koska se oli joutumassa piikille huonojen kotiolojen vuoksi. Olin siis miettinyt että ottaisinko Täplälle kaverin kun se oli niin aktiivinen ja leikkisä. Siru saapui vain muutama kuukausi Täplän tulon jälkeen. Tullessaan Siru oli jo 2 vuotias. Nyt melkein kymmenen. Siru on pieni ja siro kissa. Vikkelä liikkeissään ja tullessaan se oli hyvin arka. 

Miten sitten näiden kahden yhteiselo?

No ensimmäiset kaksi viikkoa meni siihen, ettei Täplä liikkunut sohvalta kuin vessaan ja syömään. 

Lopulta tytöt suostuivat tapaamaan toisensa ja tilanne rauhoittui. Hetken aikaa meidän kolmen keskinäistä olemista ja leikkimistä.

Kohta kuvioihin tuli lisää kissoja. Ja siihen sitten löytyykin tarina seuraavista lemmikeihin liittyvistä julkaisuista.