ADHD-Mitä on kiusaaminen? Kokeeko meistä kaikki kiusaamista? Olemmeko kaikki kiusaajia?

Mielestäni siihen ei ole oikeaa vastausta. Jokainen kokee sen henkilökohtaisella tavalla. Kiusaamista voi tapahtua koulussa, vapaa-ajalla kavereiden kesken, töissä, sekä parisuhteissa. 

Itse olen kokenut kaikkea näistä. Jotkut vakavampia muotoja kuin toiset. Olen myös itse syyllistynyt kiusaamiseen kouluikäisenä. Sitä ei voi oikeuttaa millään ja se on yksi asioista joita kadun tehneeni. Kuitenkin toisaalta ymmärrän miksi niin olen tehnyt, siitä kirjoitan myöhemmin lisää. 

On olemassa henkistä kiusaamista ja fyysistä kiusaamista. Näistäkin olen kokenut molempia.

Koulukiusaamista kesti koko peruskoulun ajan. Onnekseni kiusaaminen koulussa ei kuitenkaan ollut fyysistä. Kiusaaminen koulussa oli minulle henkilökohtaisesti rankkaa ja kohdistui pääsääntöisesti ulkonäkööni ja sen kommentointiin poikien toimesta. 

On edelleen asioita, joita en voi sietää kuulevani edes leikkimielessä sanottavaksi. Tiedän ettei aikuisiällä monikaan tarkoita sanojan pahasti tai että ne ovat vain sanontoja ja tapa ilmasta tunteitaan sillä hetkellä. Vaikka se ei ole hyväksyttävää, on se kuitenkin ymmärrettävää, ettei aina ihan osaa itseään ilmaista parhaimmalla tavalla. 

Koulukiusaaminen aiheutti sittemmin suuren tarpeen yläasteella tehdä ulkonäölleni jotain. Tiesin että mitään kauneusleikkaus juttuja en halua, joten ainoa vaihtoehto oli painon pudotus. (tästä lisää julkaisussa painonpudotus ja jojoilu)

Olin omasta mielestäni myös ollut aina lihava. Ja sitä boostasi muiden sanomiset. En myöskään halunnut olla kuvissa sen enkä kasvojeni takia. En halunnut koskaan kuvissa hymyillä ja piilottelin aina vatsaani käsillä tai tyynyillä. Minulla ei koskaan myöskään ollut poikaystävää vaikka  kaikilla muilla kavereistani oli. Joten koin olevani ruma, tyhmä, lihava ja ärsyttävä. Mutta miksen, kaikki pojatkin olivat sitä mieltä. 

En koskaan ymmärtänyt miksi olin ainut, jota kiusattiin. Nykyään ymmärrän olin erilainen kuin muut minun kaveriporukkani tytöt. En ollut kedon kaunein kukka, mutta en myöskään ruma. Ihan pienenä näytin Apinalle ja se on totta. Kun kasvoin kasvonpiirteeni muuttuivat, mutta tämä oli asia joka oli jäänyt pojille mieleen ja he pitivät sitä yllä. Jossain vaiheessa kun en enää hermostunut niin paljon minuun kohdistuvaan kiusaamiseen, siirtyivät he nimittelemään perhettäni ja sitähän en voinut myöskään sietää.

Muut tytöt kaveri porukassani olivat rauhallisia, harkitsevia, heillä oli pitkä pinna. Minä taas sen sijaan vedin kaikessa aina överit, innostuin kaikesta aina todella paljon ja hössötin, olin kova ääninen sekä minulla oli todella lyhyt pinna joka varmasti vaikutti siihen, että minä oli helppo kohde. Koulussa kun on välitunneilla tylsää niin sillähän niihin saa toimintaa. Kuitenkin se on jättänyt arvet, ja itsetunto on edelleen todella matala vaikka ymmärränkin poikia paremmin. 

Muistan kuinka meillä oli tanssi harjoitukset liikuntatunnilla ja siellä arvottiin tanssi parit. Odotin sitä tuntia kun kuuta nousevaa ja olin niin innoissani. Kuitenkin se kokemus pilattiin, kun minulle arvottu pari sanoi " en todellakaan tanssi tuollaisen karvakäsi mongoloidin kanssa". Minähän siitä kimpaannuin ja juoksin tyypin perässä pitkin salia, muut nauroivat. Siitä taas yksi show piristämään tylsää liikuntatuntia.

Kuitenkin aikuisena pojat, jotka minua kiusasivat ovat pyytäneet anteeksi, jos jossain ollaan kohdattu. Hienoa mielestäni heiltä!

Näin me kaikki kasvamme. Muuten voi kiusaajat jättää omaan arvoonsa vaikkei se helppoa olekkaan. Kuitenkin puhukaa aiheesta jonkun kanssa ei sitä kannata yksin kantaa.